Työllisyys KainuussaArkisto

Kainuun työmarkkinoilla on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana merkittävää myönteistä kehitystä

Tähän katsaukseen on kerätty kuntakohtaista kehitystä kuvaavaa aineistoa vuosilta 2010-17 työttömyyden

Kainuun kärkitoimialojen kehitys tasaista – työpaikkakehitys koko Kainuussa huolestuttavaa

Kainuun suhdannekehitys vuoden 2015 loppuun

Tukea yrittäjien omistajanvaihdoksiin Kainuussa

Yritysten omistajanvaihdoksiin on saatavissa Kainuussakin apua

Ennuste ei ole tavoite – väestön kehitykseen voidaan vaikuttaa

Kainuun ennakointi- ja seurantaryhmä, Väestö ja hyvinvointi, Tulevaisuuskatsaus III / 2015

Kainuu vastakohtaisuuksien maakunta – haasteet ja mahdollisuudet valtavia

Ennakointi- ja seurantaryhmä, tulevaisuuskatsaus II / 2015, Kainuun Elinkeinot ja yrittäjyys

Biotaloudesta Kainuuseen lähes 4 000 työpaikkaa

Tiedote 18.12.2014